Valikko ☰

Joni Vehmas

Eurooppapatenttiasiamies

ohjelmistot, tietoliikennetekniikka

Matkapuhelin: +358504364787

Sähköposti: joni.vehmas@laineip.fi

Työkielet: englanti, suomi

"Työn innostavuus ja mielekkyys perustuvat moneen seikkaan. Ensinnäkin on hienoa päästä asiamiestyön kautta perehtymään uusimpiin innovaatioihin melko laajalla teknologisella skaalalla. Aiemmassa tutkijan roolissani fokus tekniikan alan suhteen oli paljon kapeampi. Toisaalta on myös palkitsevaa pystyä auttamaan asiakkaita heidän IPR-asioidensa kanssa sekä myös jakamaan yleisesti IPR-tietoutta heille. Olen ongelmanratkaisijaluonne. Nautin täten myös erityisesti siitä, kun saan eteeni patenttiviraston poikkeuksellisen kimurantin välipäätökseen ja pääsen etsimään sen kaikkein optimaalisimman ratkaisun, joka miellyttää patenttivirastoa ja on myös asiakkaan parhaan edun mukainen."

Joni aloitti Laine IP:llä maaliskuussa 2023. Hän toimii eurooppapatenttiasiamiehenä ICT & Mekaniikka-tiimissä erikoistuen erityisesti ICT-alan keksintöihin.

Ennen Laineelle siirtymistään Joni toimi patenttiasiamiehenä asiamiestoimistossa reilun kuuden vuoden ajan. Tänä aikana hän pätevöityi sekä suomalaiseksi patenttiasiamieheksi että eurooppapatenttiasiamieheksi. Arvostettu Managing IP -julkaisu myönsi Jonille MIP Rising Star –tunnustuksen vuosina 2020, 2021 ja 2022. Ennen patenttialalle siirtymistään hän toimi postdoc-tutkijana Aalto-yliopistossa, jossa hän tutki radioaaltojen etenemistä erilaisissa urbaaneissa sisä- ja ulkoympäristöissä 5G-järjestelmien kehityksen tueksi.

Jonilla on laajalti kokemusta erilaisten ICT/sähkötekniikka-aiheisten keksintöjen suojaamisesta Suomessa ja ulkomailla (mm. Euroopassa, USA:ssa ja Kiinassa). Keksinnöt liittyvät mm. ICT:hen, ohjelmistoihin, tekoälyyn, optiikkaan, radiotekniikkaan ja elektroniikkaan, ja hän on erityisen perehtynyt tietokoneella toteutettavien keksintöjen suojaamiseen. Tämän lisäksi hän on tehnyt asiakkailleen erilaisia ennakkouutuus-, freedom-to-operate- ja patent landscape -tutkimuksia sekä kilpailijaseurantaa.

Joni on valmistunut diplomi-insinööriksi Aalto-yliopistosta Elektroniikan ja sähkötekniikan -linjalta pääaineena radiotekniikka ja sivuaineena sähkömagnetiikka vuonna 2011. Hän väitteli radiotekniikan alalta myös Aalto-yliopistosta vuonna 2015. Väitöskirjassaan hän käsitteli keinotekoisia sähkömagneettisia komposiittimateriaaleja (ns. metamateriaaleja ja niiden hyödyntämistä radioteknisissä laitteissa (esim. antenneissa, verhoamislaitteissa ja mikroaaltolinsseissä).

IPR-palvelut

  • Eurooppapatentit, kotimaiset patentit, ulkomaiset patentit, kotimaiset hyödyllisyysmallit, patentinloukkausanalyysit, suojapiirianalyysit, uutuustutkimukset, FTO-selvitykset, kilpailijaseuranta, tekniikan tason selvitykset, patenttimaisema-analyysit, tietokantahaut, patenttitietokannat, yhtenäispatentti, European Patent Convention, EPC, UPC

Erityisosaaminen

  • Toimialat: tietoliikennetekniikka, ohjelmistot, radiotekniikka, optiikka, elektroniikka, automaatiotekniikka ja mittaustekniikka
  • Teknologiat: tietoliikennetekniset menetelmät, 5G & 6G -järjestelmät, tekoäly, antennit, elektroniikan suodattimet, radiolähettimien ja –vastaanottimien elementit, pietsosähköiset resonaattorit ja taajuusmuuttajat