“Kohtuullista onnistumisen odotusta” ei tule sekoittaa “toivoon onnistua”

Kuva: Pixabay

Euroopan patenttiviraston (EPO) tutkimusohjeet ovat kohdanneet vuosittaisen päivityksensä, jonka myötä ohjeista löytyy uusi biotekniikkaan liittyvä kappale (G-VII, 13: keksinnöllisyyden arviointi biotekniikassa). Uudet tutkimusohjeet ovat voimassa 1. marraskuuta 2019 alkaen.

EPO:n uusien tutkimusohjeiden mukaan bioteknistä ratkaisua voidaan pitää ilmeisenä eli itsestään selvänä ei ainoastaan silloin, kun tutkimustyön tulokset ovat selvästi ennakoitavissa, vaan myös silloin, jos tutkimustyön odotetaankin tuottavan kohtalaista hedelmää. Toisin sanoen, ratkaisun katsotaan olevan ilmeinen, jos voidaan osoittaa, että alan ammattilainen olisi seurannut tunnetun tekniikan tason opetusta kohtalaisella onnistumisen odotuksella. Ohjeistus nojaa vahvasti EPO:n valituslautakunnan päätökseen T 296/93. Vastaavasti, pelkkää kokeilun kautta syntyvää ratkaisua tunnetun lähimmän tekniikan tason huomioiden ei voida välttämättä pitää keksinnöllisenä.

EPO:n uusi ohjeistus kuitenkin korostaa, että ”kohtuullista onnistumisen odotusta” ei tule sekoittaa ”toivoon onnistua”. Jos tutkijat ovat tutkimustyönsä alkaessa tietoisia siitä, että onnistuneeseen tekniseen ratkaisuun päätyminen vaatii sekä teknistä taitoa että kykyä tehdä oikeita ei-triviaaleja ratkaisuja matkan varrella, niin em. ei voida pitää ”kohtuullisena onnistumisen odotuksena” ja aikaan saatavaa keksintöä siten ilmeisenä.

Jaa artikkeli